Vaikka tiesi, että 1,5 vuoden hääsuunnitteluun tulee mahtumaan monia vaiheita, myös suvantovaiheita, on nyt hääsuunnitteluintoon hetkellinen lopahtaminen ollut silti yllättävän inhalta tuntuvaa. Nihkeyttä on omasta puolestani nyt siis jatkunut loman yli, eli muutaman viikon.
Ennemmin kuin mukavaa inspiroitumista, suunnittelu tuntuu olevan kuivalta tuntuvaa käytännön asiaa toisensa perään. Työmäärä on turhauttanut, eikä mihinkään ole houkuttanut tarttua. Kyse ei ole varsinaisesta stressistä, sillä suunnittelut ovat oikeasti ihan hyvällä tolalla, enkä murehdi etteikö asioita ehtisi hoitaa. Myös ahdistus on turhan voimakas sana. Ennemmin on kyse kiinnostuksen puutteesta; että jos nyt multa kysyisi jotain häihin liittyvää päätöstä, tekisi mieli sanoa ”aivan se ja sama” - vaikka tietää että se ei varmaan ole ”ihan sama” oikeasti, ei enää hetken kuluttua.
Mutta, kuten sanottua, 1,5 vuodessa on onneksi myös varaa sille, ettei aina tehnytkään mitä piti. Että lykkää joitain asioita energisempään hetkeen. Että käyttää lomaa lomailuun, energian keräämiseen.
Luotan, että innostus taas nostaa piakkoin päätään. Ehkä se löytyy arjen lähtiessä rullaamaan, ehkä lisääntyvästä valosta, ehkä häätiimin tapaamisesta. Ehkä se tulee takaisin ryminällä, ehkä hiipii vaivihkaa. Ehkä jo huomenna, ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa. Aika näyttää.
![]() |
| Kuva: Pixabay |
Luotan, että innostus taas nostaa piakkoin päätään. Ehkä se löytyy arjen lähtiessä rullaamaan, ehkä lisääntyvästä valosta, ehkä häätiimin tapaamisesta. Ehkä se tulee takaisin ryminällä, ehkä hiipii vaivihkaa. Ehkä jo huomenna, ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa. Aika näyttää.
Koitan skarpata samalla myös delegoinnissa. Toteutin tätä jo onnistuneesti kun sovittiin, että Sulhanen ottaa päävastuun häihin tulevasta valokuvakirjasta. Ja yritin ehdottaa myös perinteistä ”miehet voisi hoitaa juomienhakuristeilyn” - katsotaan onnistuuko se käytännössä.
~Satu~







