lauantai 20. kesäkuuta 2020

Minä vai hän? - aka parisuhdepaljastuksia

Täällä kulisseissa pyörii uutisten kyttäämistä, spekulointia, ja ihan vähän jotain oikeaa hääsuunnitteluakin. Toisin sanoen pikkuhiljaa koitetaan orientoitua taas siihen, että hei, meillähän oli jotkut juhlat suunniteltavana! Juhannuksen ratoksi kuitenkin viihdyttäkäämme itseämme (tai siis lähinnä minä itseäni :D) Paulalta (Jotain vanhaa) bongaamallani kyselyllä. Koska tykkään vastailla ja lukea muidenkin paljastuksia, haastoin itse itseni!


💚 Ensitreffit?

Cafe Artissa syyskuussa 2011, aurinkoisena aamupäivänä. Olin varmaan tosi ihastunut, kun suostuin vapaaehtoisesti lähtemään aamulla jonnekin… ;)


💚 Ensisuudelma?

Kts. yltä :)


💚 Kumpi teki aloitteen?

Meillä ei ollut mitään ”toinen koitti iskeä toista” -vaihetta, vaan aika tasapuolisesti molemmat alkoi huomaamaan, että välillä voisi olla jotain enemmänkin. (Oltiin siis tunnettu jo pari vuotta ennen kuin alettiin seurustelemaan.)


Cafe Art, Turun paras treffikahvila

💚 Kumpi on pidempi?

Sulhanen - mutta tämä on kestovitsi, sillä olin joskus sitä mieltä että ollaanhan me nyt käytännössä samanpituiset, kummasti vaan silti Sulhanen yltää hyllyille joille minä en :D


💚 Kumpi tunnusti rakkautensa ensin?

Molemmilla on se muistikuva että Sulhanen, mutta en oo ihan varma koska ja miten se tapahtui. (Hups?)


💚 Kumpi on herkempi?

Toki Sulhanenkin on, mutta jos tarkoitetaan vaikka jostain elokuvista/sarjoista herkistymistä tai ahdistumista, niin minä. 


💚 Kumpi nukahtaa ensin?

Sulhanen menee lähes aina aikaisemmin nukkumaan, mutta etenkin nyt kun on valoisaa niin ei silti ole välttämättä se nopeampi nukahtaja. 


💚 Kumpi on laiskempi?

Minä, silloin kun ei ole pakko. Mutta esim. töissä olen hyvinkin aikaansaava.


💚 Kumpi kokkaa paremmin?

Mä kokkaan ainakin enemmän ja tykkään kokeilla esim. blogeista bongaamiani reseptejä.


💚 Kumpi suuttuu helpommin?

Mä koitan joskus haastaa riitaa siitä, ettei riidellä tarpeeks :D Koska ei siis kumpikaan olla kauheen temperamenttisia.


💚 Kumpi on äänekkäämpi?

Minä!!


💚 Kumpi on aamuvirkku?

Helppo: Sulhanen! Viikonloppuna hän voi herätä kuudelta ja minä koisia yhteentoista...


💚 Kumpi on järjestelmällisempi?

Hahah, mä ja mun listat :D On kyllä Sulhanenkin, mutta sanoisin kyllä silti että vien tän tittelin.


💚 Kumpi on sosiaalisempi?

Molemmat tullaan helposti about kenen vaan kanssa toimeen, mutta mä kaipaan enemmän sosialisointia. (Ollaan kyllä silti aika kotihiirulaisia etenkin arkisin - myös ilman koronaa).


Kotihiirulaisen sosiaalisia hetkiä.


💚 Kumpi tanssii paremmin?

Molemmat ollaan varmaan silleen perusharjaantumattomia. (Mistä tulikin mieleen, että täytyy joskus taas harjoitella häätanssia, josko sellaiselle vaikka tulisi vielä tarvettakin...)


💚 Kävittekö samaa koulua?

Yliopistossa opiskeltiin samaan aikaan, samaa alaa.


💚 Kumpi on vanhempi?

Ha, myös kestovitsinaihe! Sulhanen.


💚 Kumpi on oudompi?

Minä varmaan ilmeisemmin, mutta kyllä myös Sulhasella on omat kummallisuutensa. Hän vain piilottaa ne paremmin ;)


💚 Kumpi on vaativampi?

Hirveän vaikea kysymys. Vastaan tylsästi vaan että riippuu asiasta.


💚 Kauanko olette olleet yhdessä?

Pitää hetki laskea :D Kahdeksan ja risat. Itse asiassa jos häät toteutuu suunnitellusti syyskuussa, niin ne osuvat melkein päivälleen 9-vuotispäivään.


💚 Kummalla on enemmän vaatteita?

Mulla, vaikka en olekaan mikään innokas shoppailija.


💚 Kummalla on isompi perhe?

Sulhasella. Paitsi jos puhutaan tästä meidän yhteisestä perheestä, niin yhtä suuri - me kaksi ja kissa :D


💚 Kumpi päättää tv-kanavan?

Koitetaan aina löytää joku kompromissisarja katottavaksi (suoratoistona, ei tv:stä) ja välillä löytyykin todellisia helmiä, jotka on molempien mieleen. (Nyt menossa Rahapaja).


💚 Kumpi on sängyn valtaaja?

Mä voin ainakin ujuttautua keskemmälle nukkumaan Sulhasen pysyessä kiltisti omalla puolellaan.


***

Haastan seuraavaksi… sinut!


~Satu~

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Ensimmäiset viikot vaimona

Tältä me nykyään näytetään. No ei vaineskaan. Kuva: Pixabay
Pari viikkoa on vaimoelämää takana, ja moni tuntuu kysyvän, että miltäs nyt sitten tuntuu? Tässä siis sekalaisia välähdyksiä uutukaisesta vaimoelämästäni:

Ensinnäkin, kaikki luonnollisesti mullistui ja kiepsahti päälaelleen tuon maistraatissa vietetyn kolmeminuuttisen jälkeen... or not. Oli kaikin puolin ihana, rakkaudentäyteinen vihkiviikonloppu, mutta pääsosin aika samanlaiselta se parisuhde ja yhteiselo on näin arjessa tuntunut.

Sukunimisekoilua on ollut runsaasti - eikä vähiten omalta taholtani. Erityisen vaikeita on kaikki yllättävät tilanteet joissa pitää esitellä itsensä. Allekirjoitusta pitäisi myös varmaan treenata. Toki nimeä on myös täytynyt muutella eri paikkoihin, mitähän kaikkia niistä olen unohtanut?

Kaasojen kanssa puhuttiin eilen videopuhelu. Olen meistä kolmas ja viimeinen avioliiton solminut, joten nyt jäi taakse tyttöjenillat ja alkoi rouvaintapaamiset! ;)

Haluaisin muutenkin viljellä sanontaa ihan rouvana - se iskee mun itseironiseen huumorintajuun. Tiedättehän: että tässä sitä nyt ollaan ihan rouvana ja tehdään kaikki ihan rouvana. (En tiedä onko joku muukin lukenut hääblogeja jo niinkin kauan sitten kun How to be a bridezilla oli aktiivinen, mutta sieltä tämä sanonta on tarttunut!)

Tuplasormukset on näin korona-aikana hieman epäkäytännölliset, mutta olen niin rakastunut sormukseeni, että kovin pitkiksi pätkiksi en malta siitä luopua... On ylimääräisen vaivan arvoinen.

Meidän valokuvaaja on ollut aivan uskomattoman nopea: vain noin viikko potrettikuvauksen jälkeen meillä oli jo valmiit kuvat hyppysissämme. Niitä on siis selailtu, seulottu ja ihasteltu. Nyt on menossa suuri ”julkistusdebaatti”, eli pysyvätkö kuvat visusti salassa kunnes on juhlat juhlittu, vai joko (osa) lähtee jakoon?

Työkaverit on ollut hauskan innoissaan mun naimisiin menosta (he ovat ihania <3) ja mua puhutellaan joka päivä sellaiset pari kertaa rouvana ("Tuleeko rouvakin lounaalle?") - eikä siis mulla ole mitään tekemistä asian kanssa :D

Ihan pikkasen on uskaltanut taas suunnitella tulevaa syksyn hääjuhlaa, vaikka huomaa ettei ihan vielä uskalla antaa itsensä innostua ja luottaa toteutumiseen. Kohta kuitenkin täytyy ihan oikeasti tehdä päätöksiä siitä, missä muodossa juhlat juhlitaan (kuten porrastetaanko tai pienennetäänkö juhlaa?), jotta saadaan vieraille ja palveluntarjoajille tieto.

Enimmäkseen olen kuitenkin käynyt töissä, iloinnut kesästä ja katsonut Netflixiä. Erona vaan, että ihan rouvana... ;)

~Satu~