Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukunimi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sukunimi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Siviilivihkisen varaaminen ja häiden byrokratia

Luvassa byrokratiapläjäys! Eli miten varata siviilivihkiminen, sekä pari sanaa muusta byrokratiasta. Suunnilleen samat askeleet pätee alueesta riippumatta, mutta käytännöt siitä, kuinka varhain vihkijän voi varata ilmeisesti vaihtelevat paljonkin alueittain. Me siis asioimme Varsinais-Suomen alueen virastojen kanssa. Koronan pakottaman suunnitelman muutoksen myötä meillä on kokemusta vihkimisen varaamisesta niin juhlapaikalle kuin virka-aikana maistraattiinkin. Toivottavasti näistä on jollekin apua!

💚 Vihkiminen virka-ajan ulkopuolella

Kyselin ensimmäisen kerran vihkijän perään jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella, mutta tällöin sain ärsyttävän epämääräisen vastauksen että ”alkuvuodesta” vasta voi varata. Emme missään kohtaa saaneet siis selvää vastausta siitä, kuinka paljon etukäteen vihkijän voi varata. Lisäksi vain muutama kuukausi ennen häitä tuntui myöhäiseltä ajankohdalta: esimerkiksi kampaajan varasin paljon ennen kuin vihkimisen ajankohta oli varmistunut. Tietenkään myöskään kutsuja ei voinut lähettää (minkä kiersimme lähettämällä save the date -viestit hyvissä ajoin). Mutta piti vain luottaa siihen, että asia järjestyy.

Lähdimme kyselemään vihkijää uudelleen tammikuussa, jolloin he pystyivät alkaa selvitellä asiaa - eli noin 4 kk ennen häitä. Siviilivihkimistä voi tiedustella digi- ja väestövirastosta (ent. maistraatti) tai käräjäoikeudesta. Koska toivoimme alunperin vihkijää lauantaina juhlapaikalle, se edellytti vapaaehtoisen työntekijän löytymistä tähän hommaan. Helmikuun loppupuolella saimme tiedon vihkijän löytymisestä. Virka-ajan ulkopuolella vihkiminen kustantaa 250€ + vihkijän matkakulut.

Siviilivihkimisessähän itse kaava on hyvin lyhyt, mutta sitä voi höystää toki itse esim. jollain runolla tai tekstinpätkällä. Vihkijän kanssa on myös mahdollista sopia tapaaminen, jossa miettiä näitä.

Kuva: Pixabay
💚 Vihkiminen virka-aikaan maistraatissa

Hääjuhlan siirtyessä päätimme mennä siitä huolimatta naimisiin toukokuussa (mikäli olosuhteet suo, kop kop), mutta maistraatissa paikan päällä ilman mitään krumeluureja. Sen varaamisessa ei kauaa nokka tuhissutkaan: DVV:n sivuilta löytyi helposti sähköinen ajanvaraus, josta valitsi haluamansa palvelun ja toimipisteen. Alle viiden minuutin homma, sanoisin. Itse toimitukselle varattu aika on vartin verran.

💚 Muu byrokratia

Vihkimisessä tulee olla läsnä kaksi todistajaa, jotka ovat yli 15-vuotiaita. He voivat olla ystäviä, perheenjäseniä, sukulaisia... Koska seremonia maistraatissa on niin lyhyt, pyydämme paikalle jotkut Turkulaiset ystävät.

Ennen vihkimistä tulee olla hoidettuna avioliiton esteiden tutkinta. Virallisesti siihen arvioidaan menevän noin viikko, joskin olen kuullut myös tapauksista joissa se on vienyt useamman viikon. Ei siis kannata ehkä jättää ihan viimetinkaan! Todistus on voimassa neljä kuukautta, eli ennen sitä ei kannata myöskään hötkyillä. Tutkintapyynnön voi tehdä DVV:n nettisivuilla ja allekirjoittaa sähköisesti. Tässä yhteydessä tulee ilmoittaa myös avioliiton osapuolten sukunimet avioitumisen jälkeen. Meidän ratkaisustamme kerroinkin täällä.

***

That’s it. Tässäpä häiden ainoa ”pakollinen” osuus - muuhan on sitten kuorrutetta itse asian ympärille :’D (Vitsi vitsinä - mutta välillä on hassua ajatella, miten simppeli osa se itse virallinen naimisiin meno on koko tästä massiivisesta hääoperaatiosta!)

Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia siviilivihkimisestä!

~Satu~

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Sukunimi, voihan sukunimi!

”What's in a name? That which we call a rose
By any other word would smell as sweet”

”Deny thy father and refuse thy name;
Or if thou wilt not, be but sworn my love
And I'll no longer be a Capulet.”

- William Shakespeare -

Haha, menipä runolliseksi, vaikka ehkä omat nimipohdinnat eivät ihan yllä tämän draaman tasolle. En nyt vaan silti voinut entisenä teatteriharrastajana vastustaa kiusausta! Ja ihan ilman identiteettikriisiä ei sukunimipohdinnoista ole selvitty...


Kohta pitäisi laittaa menemään avioliiton esteiden tutkinta ja lyödä lukkoon siis myös mikä on meidän sukunimemme jatkossa. Käytiin läpi aika lailla perinteiset vaihtoehdot ja vaiheet tässä asiassa. Hylättiin kuitenkin monet vaihtoehdoista nopeasti. Yhdysnimi jommalle kummalle: ei. Meidän nimet ei vaan sovi yhteen pötköön. Uusi nimi, joka on yhdistelmä molempien nimistä: vielä isompi ei. Kavereiden suurta hupia on ollut keksiä toinen toistaan huonompia yhdistelmiä, eikä yhtään varteenotettavaa ole siinä sivussa syntynyt. Muun uuden nimen keksiminen: mua tämä vaihtoehto houkutti enemmän, Sulhasta ei yhtä paljon. Oli miten oli, homma kaatui siihen, ettei keksitty mikä se uusi nimi olisi ollut. Vinkki muuten uuden nimen ottamista pohtiville: Kotimaisten kielten keskus on koonnut listan ehdotuksista uusiksi sukunimistä tänne.

Halusimme kuitenkin perheellemme yhteisen nimen, joten jäljelle jäi vaihtoehdoksi se, että jompikumpi ottaa toisen nimen. Meidän sukunimissä ei ole mitään valtaisaa eroa yleisyydessä, joten siitä ei ollut apua näihin pohdintoihin (ei olla siis mitkään Virtanen/Korhonen vs. ”meitä on viisi maailmassa”). Yhdessä tuumin totesimme mun nimen menevän Sulhasen sukunimen kanssa kivemmin yhteen kuin toisin päin, joten näyttää vahvasti siltä, että tulen ottamaan Sulhasen nimen. Ja kyllä, ihan aidosti keskustelimme vaihtoehdosta molemmin päin enkä nyt alistu vasten tahtoani vanhanaikaiseen patriarkkaan tai vastaavaa, ei huolta.



Miksi sitten ylipäätään yhteinen nimi on niin tärkeä? Itse näen siinä moniakin houkuttelevia puolia. En tiedä osaanko selittää sitä hyvin, mutta kyllä voin tunnustaa, että tuntuu kivalta sellainen ”assosiaatio” - että meidät voi helposti yhdistää toisiimme ja pariksi jo nimestä. Toki tämä yhteinen nimi voi saada vielä uuden merkityksen jos perheemme joskus kasvaa. Sen lisäksi asiassa on sekin puoli, että joku asia konkreettisesti muuttuu: kun pitkän parisuhteen ja avoliiton jälkeen onkin sitten avioliitossa, niin tuntuu ihan hauskalta että hääviikonlopun jälkeen ainoa muuttunut asia ei ole toinen sormus sormessa.

Kuten ihan alussa viittasin, on tähän päätökseen kyllä myös hetkittäin liittynyt sekalaisia oloja, kuten: ”Siis häh, miten voi muka vaihtaa sukua?” Mutta ei se ajatus tunnu mahdottomaltakaan kun olen sitä mielessäni harjoitellut tai kerran jopa kokeillut nimikirjoitusta. Lähinnä olo on ”Jaa, kaipa mä sitten sen nimen otan” :D Nyt jännittää kuinka monesti esittelen itseni häiden jälkeen väärällä nimellä! Ja tietty se byrokratiarumba...

Mitä fiiliksiä teillä muilla liittyy nimidebaattiin? Mielelläni kuulisin myös nimensä vaihtaneilta oliko tottuminen vaikeaa?

~Satu~

Ps. Huomaan, että tämän tekstin julkaiseminen kauhistuttaa hieman - katsotaan tuleeko koko nimen vaihtamisen suhteen vielä cold feet! :D

Kuvat: Pixabay