”What's in a name? That which we call a rose
By any other word would smell as sweet”
”Deny thy father and refuse thy name;
Or if thou wilt not, be but sworn my love
And I'll no longer be a Capulet.”
- William Shakespeare -
Haha, menipä runolliseksi, vaikka ehkä omat nimipohdinnat eivät ihan yllä tämän draaman tasolle. En nyt vaan silti voinut entisenä teatteriharrastajana vastustaa kiusausta! Ja ihan ilman identiteettikriisiä ei sukunimipohdinnoista ole selvitty...
Kohta pitäisi laittaa menemään avioliiton esteiden tutkinta ja lyödä lukkoon siis myös mikä on meidän sukunimemme jatkossa. Käytiin läpi aika lailla perinteiset vaihtoehdot ja vaiheet tässä asiassa. Hylättiin kuitenkin monet vaihtoehdoista nopeasti. Yhdysnimi jommalle kummalle: ei. Meidän nimet ei vaan sovi yhteen pötköön. Uusi nimi, joka on yhdistelmä molempien nimistä: vielä isompi ei. Kavereiden suurta hupia on ollut keksiä toinen toistaan huonompia yhdistelmiä, eikä yhtään varteenotettavaa ole siinä sivussa syntynyt. Muun uuden nimen keksiminen: mua tämä vaihtoehto houkutti enemmän, Sulhasta ei yhtä paljon. Oli miten oli, homma kaatui siihen, ettei keksitty mikä se uusi nimi olisi ollut. Vinkki muuten uuden nimen ottamista pohtiville: Kotimaisten kielten keskus on koonnut listan ehdotuksista uusiksi sukunimistä tänne.
Halusimme kuitenkin perheellemme yhteisen nimen, joten jäljelle jäi vaihtoehdoksi se, että jompikumpi ottaa toisen nimen. Meidän sukunimissä ei ole mitään valtaisaa eroa yleisyydessä, joten siitä ei ollut apua näihin pohdintoihin (ei olla siis mitkään Virtanen/Korhonen vs. ”meitä on viisi maailmassa”). Yhdessä tuumin totesimme mun nimen menevän Sulhasen sukunimen kanssa kivemmin yhteen kuin toisin päin, joten näyttää vahvasti siltä, että tulen ottamaan Sulhasen nimen. Ja kyllä, ihan aidosti keskustelimme vaihtoehdosta molemmin päin enkä nyt alistu vasten tahtoani vanhanaikaiseen patriarkkaan tai vastaavaa, ei huolta.
Miksi sitten ylipäätään yhteinen nimi on niin tärkeä? Itse näen siinä moniakin houkuttelevia puolia. En tiedä osaanko selittää sitä hyvin, mutta kyllä voin tunnustaa, että tuntuu kivalta sellainen ”assosiaatio” - että meidät voi helposti yhdistää toisiimme ja pariksi jo nimestä. Toki tämä yhteinen nimi voi saada vielä uuden merkityksen jos perheemme joskus kasvaa. Sen lisäksi asiassa on sekin puoli, että joku asia konkreettisesti muuttuu: kun pitkän parisuhteen ja avoliiton jälkeen onkin sitten avioliitossa, niin tuntuu ihan hauskalta että hääviikonlopun jälkeen ainoa muuttunut asia ei ole toinen sormus sormessa.
Kuten ihan alussa viittasin, on tähän päätökseen kyllä myös hetkittäin liittynyt sekalaisia oloja, kuten: ”Siis häh, miten voi muka vaihtaa sukua?” Mutta ei se ajatus tunnu mahdottomaltakaan kun olen sitä mielessäni harjoitellut tai kerran jopa kokeillut nimikirjoitusta. Lähinnä olo on ”Jaa, kaipa mä sitten sen nimen otan” :D Nyt jännittää kuinka monesti esittelen itseni häiden jälkeen väärällä nimellä! Ja tietty se byrokratiarumba...
Mitä fiiliksiä teillä muilla liittyy nimidebaattiin? Mielelläni kuulisin myös nimensä vaihtaneilta oliko tottuminen vaikeaa?
~Satu~
Ps. Huomaan, että tämän tekstin julkaiseminen kauhistuttaa hieman - katsotaan tuleeko koko nimen vaihtamisen suhteen vielä cold feet! :D
Kuvat: Pixabay
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti