sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Edistysaskeleita ja tanssiaskeleita


Kun ulkona on syksyistä ja sateista ja jääkaapista löytyy skumppaa, on aina hyvä hetki pitää hääpalaveri.

Häähallituksen kokous 

Aika: syksyinen lauantai-ilta
Paikka: olohuoneen sohva
Läsnä: puheenjohtaja (Satu), sihteeri (Satu), talousvastaava (Sulhanen), viaton sivustaseuraaja (kisu)

1. Hyväksytään esityslista seuraavin kohdin
Häiden musiikit
Vieraslista
Muut esille tulevat asiat

2. Päätökset
Ystävien uhkaileminen/lahjominen/kiristäminen on tuottanut tulosta ja ollaan saatu muutama lupautumaan laulamaan ja/tai soittamaan häissä. Biisivalinnoista käydään vääntöä. Miksi kaikissa lauluissa puhutaan kuolemasta tai piinaavan tuskaisesta rakkaudesta?

Talousvastaava on tyytyväinen, kun tanssitunnit kenties vaihtuvatkin hieman halvempaan opettajaan, herra You Tubeen. Hra Tuben opastuksella otettiin ensimmäiset haparoivat askeleet potentiaaliseen häätanssiin.

Bilebiisilista on liian pitkä ja siinä on liikaa Abbaa. Päätetty korjaavista toimenpiteistä.

Vieraslistasta ei syntynyt tappelua vaikka näin oli ennakoitu. Tehtiin viimeistelyä ja kartoitettiin kenen yhteystietojen osalta tulee tehdä salapoliisintyötä ennen kuin voidaan lähettää Save the datet (joita ei kuulemma saa lyhentää STD :D). 

Todettiin, että on paljon mietittävää, joita ei jaksa nyt miettiä.

3. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kun tuli nälkä.

Tällaista suunnitteluhäröilyä täällä päässä, mites teillä? :)

~Satu~

Kuva: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti