lauantai 22. joulukuuta 2018

Pohdintaa hääperinteistä

Osa häiden - kuten monien muidenkin juhlien - viehätystä on nimenomaan perinteet, ne tietyt asiat joita osaa jo etukäteen aavistaa ja jotka säilyvät vuodesta toiseen. Olemme Sulhasen kanssa keskustelleet, että vaikka moni hääperinne ei ehkä nykyään tarkoita samaa kuin alkujaan, on joissakin asioissa mukava mennä perinteisen kaavan mukaan. Toisaalta totesimme myös, että emme aio noudattaa perinnettä perinteen vuoksi, vaan pelkästään jos se tuntuu muutenkin meille sopivalta. Joissain asioissa varmaan menemme esimerkiksi käytännöllisen kautta. Ajattelin pohtia miten meidän häissämme erilaiset perinteet näkyvät tai ovat näkymättä.

Kirkkovihkiminen - ei perinteisesti
Koska emme kumpikaan kuulu kirkkoon menee siinä romukoppaan jo muutamakin perinne, kuten papin suorittama vihkiminen kirkossa, morsiamen kävely alttarille jne. Tämän hetken haave olisi, että meidät vihittäisiin juhlapaikalla, mutta emme ole asiaa vielä selvitelleet.

Morsiamen pukeutuminen - perinteisesti
Valkoista, pitkää mekkoa lähdetään etsimään. Hunnun kyllä ajattelin jättää välistä ja sen sijaan panostaa mahdollisesti esimerkiksi johonkin hiuskoristeeseen.

Häävalssi - ei täysin perinteisesti
Tästä emme ole vielä varmoja. Todennäköisesti ainakaan kovin pitkää pätkää emme tanssi vain keskenämme emmekä välttämättä valitse valssia ensimmäiseksi tanssiksi.

Hääohjelma - perinteisesti
Puheita, leikkejä, kimpun heitto - yes, yes, yes. Joko photoboothia ja karkkibuffaa voi nimittää perinteiksi? ;) No, karkkibuffa ainakin tulee (ja siitä aion muistuttaa aina jos Sulhaselta meinaa loppua suunnitteluinto :D). 

Kesähäät - melkein
Toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun tullee hääpäivä osumaan, eli ei kuitenkaan ihan suurimpaan hääsesonkiin.

Ennen häitä - melko perinteisesti
Itse kovasti suunnittelen, että sulhanen ei näkisi mekkoani ennen häitä. Häitä edeltävän yön viettäminen eri osoitteissa voisi olla ihan hauskaa, mutta luultavasti tässä asiassa mennään käytäntö edellä, eli katsotaan miten käy.

Missä asioissa te aiotte mennä perinteiden mukaan ja missä olette valmiita joustamaan? Mikä tärkeä perinne puuttui listasta? 
~S~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti