Liian pieni budjetti, liian suuri budjetti. Liikaa vieraita, liian vähän vieraita, väärät vieraat. Tylsää samaa pönötystä kuin muillakin, vaan ei saa poiketa perinteistä. Häät ahdistaa, häät innostaa - saako tästä edes puhua?
Omia häitä suunnitellessa ja toisaalta blogiskeneä jo pidempään seuranneena olen aina aika ajoin törmännyt siihen, että häät syystä tai toisesta hävettävät. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö: mistä on syntynyt se muotti, millaiset häät pitäisi olla ja miten niitä suunnitella? Miksi häät hävettää? Enkä siis todellakaan ole itse näiden asioiden tai tunteiden yläpuolella, vaan tunnistanut häähäpeän hetkiä itsekin. Siksi haluankin niistä muutaman sanasen kirjoittaa.
Ensimmäisenä tulee mieleen häihin käytetty rahasumma. Ironisesti olen törmännyt häpeään liittyen sekä ”liian pieneen” että ”liian isoon” hääbudjettiin - sopivaa rahasummaa ei tunnu olevan olemassakaan. Joku voi hävetä sitä, ettei voikaan juhlia häitään heti kun kutkuttaisi vaan joutuu säästämään. Ja samaan aikaan joku toinen saa kuittailuja siitä, miten paljon on käyttänyt rahaa ”yhteen päivään”. Jos kukaan ei ääneen sanokaan niin joku katsoo oudosti budjetin kuullessaan. Kun työkaveri huolettomasti kahvipöydässä toteaa, että häihin rahan laittaminen on turhaa, huomaan vaikenevani.
Sama häpeän poikanen kai saa meidät edelleenkin, 2020-luvulla, miettimään ulkonäköä ja sitä miltä hääparin ”kuuluisi” näyttää. Hääpäivänä pitäisi olla parhaimmillaan. Nuori, hehkuva, kaunis. Ja tämä yhteiskuntahan on vinksallaan siten, että kauneus on lähestulkoon synonyymi laihuudelle. Yhteiskunnan antamat piiloviestit (ja ne ei edes piilotetut viestit) saavat meidätkin sisäistämään tuon saman ajatuksen. Ja niin sitä päätyy antamaan pikkurillin ajatukselle häädietistä, vaikka kaikenlaisia diettejä vastustaakin.
Iso asia johon tuntuu liittyvän ainakin hääparien itselleen asettamia vaatimuksia on suhtautuminen häiden suunnitteluun. Ei saa olla liian innostunut! Paras olettaa, että aihe ei ketään muuta kiinnostaa, pitää mölinät servettien valinnasta mahassaan ja vastata suunnittelujen sujuvan "ihan hyvin". Mutta hei, ei saa olla myöskään liian vähän innoissaan! Iloisesta asiasta ei saisi ahdistua. Ei edes pandemian keskellä. Itse ajattelen, että jos häitään suunnittelee parhaimmillaan usean vuoden ajan olisi aika kohtuutonkin vaatimus, että sen pitäisi olla koko ajan kivaa ja yhtä vaaleanpunaista hattaraa. Mikä muukaan asia olisi?
Kaiken tämän keskellä häiden pitäisi olla vielä uniikit, parin itsensä näköiset, ”ei ihan perinteiset”, mutta ei kuitenkaan liian tavoista poikkeavat. Tämä on muuten jännä ilmiö tämän hetken hääsuunnittelussa: tietty pyrkimys irtaantua perinteisestä (mitä se sitten kenellekin tarkoittaakaan). On totta, että harva varmaan noudattaa jok’ikistä sadan vuoden takaista hääperinnettä ihan vaan koska kuuluu, ja hyvä niin! Mutta samaan aikaan suuri osa häistä (ei toki kaikki) on enemmän tai vähemmän perinteisiä: on vihkiminen, vieraat, juhlapaikka, ruokaa ja juomaa, musiikkia jossain muodossa. Ja mitä pahaa siinä on? Pitäisikö meidän osata sanoa ”Hei, meillä on sellaiset aika perinteiset, mutta kuitenkin meidän näköiset häät!”. Meillä muuten ainakin oli ;)
Eli voidaanko sopia, että kukin tyylillään ja ennen kaikkea ollaan armollisia niin toisiamme kuin itseämme kohtaan?
~Satu~
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti