lauantai 7. marraskuuta 2020

Kaikki häiden ohjelmasta

Häiden kulusta kertoessani tulikin jo käytyä läpi aikataulutetut ohjelmat: oli leikkiä, puheita, bändi ja kimpun heittoa. Näiden lisäksi taustalla ja tauoilla oli liuta erilaisia aktiviteetteja. 





💚 Photobooth

Nykyhäiden suosikkiohjelmanumero photobooth löytyi meidänkin häistä. Halusimme photoboothin  osaksi siksi, jotta kaikki vieraat tulee varmasti kunnolla kuvattua. Ja se osoittautui muutenkin hauskaksi ohjelmaksi :) Photobooth-pisteen suunnittelu oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että sitä ei oikeastaan suunniteltu ja tuli lopulliseen muotoonsa ikään kuin vahingossa: taulukehyksen saimme ystävien häistä, rekvisiitat voitin arvonnasta ja vielä juhlapaikkaa valmistellessa höystimme sitä joillain koristeilla, joille ei ollut muuta paikkaa. Itse olisin tyytynyt valkoiseen seinään taustalla, mutta kuvaajamme ehdotti kartanon miljöön hyödyntämistä, joten kuviin pääsivät myös vaaleanpunaiset sohvat. Tauoilla oli hauska seurata vieraiden hassuttelua ja kaikki taisivatkin käydä kuvauttamassa itsensä! Koska vierasmäärä supistui alkuperäisestä, ehti kuvia ottaa monilla eri kokoonpanoilla (mm. morsian ja sulhanenkin ehtivät useampaan niistä!).


💚 Salatehtävät

Ahh, salatehtävät! Niin hauska kun salatehtäviä on ollutkin tehdä itse vieraana, niin oli hauska myös morsiamena bongata vieraita niitä suorittamassa ”vaivihkaa”. Niille, joille ohjelma ei ole ennestään tuttu: ideana on siis napata purkista (katsomatta) itselleen jokin (enemmän tai vähemmän) hupsu tehtävä, joka tulee suorittaa muiden hoksaamatta sitä salatehtäväksi. Suoritetut tehtävät laitetaan (nimen kera) toiseen purkkiin. Ja näitähän nopeimmat toki ehtivät useammankin illan aikana. Alunperin olimme suunnitelleet, että osallistumiskynnyksen madaltamiseksi jokainen olisi saanut paikalleen yhden tehtävistä. Lopulta luovuimme siitä eikä se onneksi tuntunut haittaavan ohjelman suosiota.


Loppuillasta arvoimme kolme palkintopussia - jotka menivät kaikki samaan pöytään! Se oli itse asiassa pöytä jossa istui meidän vanhemmat ja perhetuttujeni vanhemmat, joten oli hauska nähdä että tehtäviä oltiin suoritettu ikään katsomatta. Toki kotiin tultuamme viihdytimme itseämme lukemalla loputkin suoritetut tehtävät läpi (ja koimme ahaa-elämyksiä hetkistä joita emme olleet tajunneet tehtävän suorittamiseksi).


Inspiraatiota salatehtäviin hain - luonnollisesti - hääblogeista ja keskustelupalstoilta, ja keksinpä muutaman ihan hatustakin, meidän häihin sopien. Koitimme keksiä selvästi eri vaikeusasteisia tehtäviä ja muutenkin vaihtelevia. 


Tässä random kattaus omia suosikkejani:


- Ota valokuva aiheesta X ja lähetä se morsiamelle (heti yksi sivuhuomio: tämä on jäänne siitä, että jossain kohtaa mietin myös paparazzi-leikkiä häihin, jossa kaikille jaettaisiin tehtäväksi erilaisia kuvauskohteita. Ajattelin kuitenkin lopulta, että kivempi jos vieraat eivät ole ihan koko ajan kiinni puhelimissa...)

Ole ensimmäisten joukossa herkkubuffetissa

- Taputa seisaaltaan

- Etsi häävieraiden joukosta sinun mielestäsi upeimmat kengät, ja käy kehumassa niitä niiden käyttäjälle

- Tuo sulhaselle karkkia

- Löydä joku, joka oli morsiamen polttareissa ja selvitä hänen mielipiteensä niistä

- Etsi vieraiden joukosta hammaslääkäri/teekkari/klovneja pelkäävä...

- Photobombaa

- Anna elämänohje lapsivieraalle

- Kysy vierustoverilta haluaako hän vaihtaa paikkaa kanssasi. Kieltäydy, jos saat myöntävän vastauksen.

- Keksi jollekin uusi lempinimi ja puhuttele häntä sillä ainakin kolmesti

- Nosta purkista uusi salatehtävä, ja mikä ikinä se onkaan, saa joku toinen ottamaan se sillä verukkeella, että on sinulle liian vaikea

- Kirjoita runo hääparista ja lausu se heille

- Jos osaat flossata, opeta se jollekin toiselle. Jos et osaa, hanki joku opettamaan sinua.

- Jos sinulla ei ole kravattia, hanki sellainen. Jos sinulla on kravatti, suostuttele joku vaihtamaan kanssasi kravattia.

- Houkuttele toinen vieras kanssasi pöydän alle

- Aloita juomalaulu

- Kerro ennestään tuntemattomalle vieraalle että hait Big brotheriin ja olit pettynyt kun et tullut valituksi



💚 Valokuvakirjat ja kartta

Yksi asia jonka lopputulokseen olin todella tyytyväinen oli kartta meidän yhteisestä taipaleesta. Kimmokkeen tähän ideaan sain Pinterestistä, mutta muokkasin sitä meille sopivaksi, enkä ihan vastaavaan olekaan törmännyt. Teetätimme Turku-julisteen (täältä) ja merkkasimme siihen post it -lapuilla parisuhteen merkkipaaluja päivämäärineen (kuten tapaaminen, ensitreffit, yhteen muuttaminen, kihlat...) siihen kohtaan missä ne tapahtuivat. Paitsi että se antoi vieraille mahdollisuuden tutustua meidän suhteemme vaiheisiin, pääsi tuo taulu juhlien jälkeen koristamaan kotiamme. Kartan yhteydessä oli myös kaksi valokuvakirjaa meidän yhdessä olon vuosilta.


💚 Vieraskirja

Vieraskirjan muodon taisin keksiä noin viikon sisään kihloista :D Ensimmäinen idea siis kolahti ja pitäydyimme siinä. Olemme innokkaita lautapelaajia, joten vieraskirjaksemme päätyi korttipakka, johon vieraat saivat kirjoitella terveisensä. Korttipakaksi valitsimme Turun linna -aiheinen pakan. Emme halunneet vieraskirjaa joka veisi massiivisesti tilaa tai jota ei tulisi koskaan kaivettua esiin. Tämä siis ajaa asiansa täydellisesti, sillä saatetaan hyvinkin käyttää tuota pakkaa pelaamisen, tai jos ei, niin ainakin se on napakan kokoinen. Itse tykkäsin myös siitä, ettei yhteen pelikorttiin ole painetta kirjoittaa pitkiä pätkiä: terveisiä tuli kuitenkin myös kortteihin ja mun polttareissa olleilla polttarikirjaan. Silti jokaisesta kortista tuli erilainen ja niitä oli hauska lukea! Tussiksi valitsimme kultaisen tussin, sillä ajattelimme sen erottuvan niin punaista kuin mustaa vasten. 


***


Näiden ohjelmien lisäksi vieraat toki hengailivat tauoilla jutustelemassa ja osa käveli tutkailemaan juhlapaikkamme miljöötä, jopa rannassa asti. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen valitsemiimme ohjelmiin, ja vieraatkin vaikuttivat viihtyvän :)


~Satu~


Ps. Bongaa kuvista ajan henkeen sopien ei-niin-esteettiset (mutta sitäkin tärkeämmät) käsidesipullot :D 


Kuvat: Hanne Kankare

2 kommenttia:

  1. Tätä lukiessa mietin, että olisipa ollut hauskaa olla teidän häissä! Hauskaa ohjelmaa siis keksitte ainakin minun mielestäni. :D Kuulosti todella kivalta ja onnistuneelta päivältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :) Luonnollisesti omasta mielestämme ohjelma oli oikein mainiota :D Heh. Mutta oikeasti kiva kuulla, että meidän (ja oletettavasti vieraiden) hyvä fiilis välittyy myös teksteistä.

      Poista