lauantai 4. heinäkuuta 2020

Kuinka herätä häähorroksesta?

Kummallinen kevät takana, eikä tietenkään vieläkään voi huokaista helpotuksesta. On kuitenkin ollut ihana nähdä somessa pitkästä aikaa toteutuneita hääjuhlia ja vähiin käyviä päivälaskureita! Niinpä vain meilläkin on enää alle kolme kuukautta juhlaan, joka on tarkoitus pitää ellei ole nk. force major. Kevään outouden ja kiireen keskellä häiden suunnittelu oli pitkään oikeastaan täysin tauolla, ja nyt aika yrittää nousta häähorroksesta. Mutta miten?


Kun tosiaan häälaskuri hupenee vauhdilla ja suunnitelmat eivät ole meinanneet edetä, on pakko laittaa hetkeksi syrjään mitä ”pitäisi” tehdä ja miettiä sen sijaan mistä olisi helpoin lähteä liikkeelle. En tiedä yllättääkö ketään se, että omalla kohdallani se asia oli listojen väsääminen :D Viimeaikoina on ollut vaikea hahmottaa paljonko hommaa on ja mihin pitäisi tarttua seuraavaksi, joten oli aika ottaa taas kokonaisuus haltuun. Tahtoo:ssa teemoittain ollut lista alkoo tuntua repaleiselta tässä kohtaa, joten tein uudet listat ajoituksen mukaan, kuten alta näkee. Kuukausittain jaettuna tehtävämäärä tuntuu jopa ihan inhimilliseltä (vaikka varmasti sinne tulee vielä hommia lisää sitä mukaan kun niihin havahtuu). Mä nyt vannon muutenkin to do - ja muiden listojen nimeen, mutta nyt jos koskaan on tärkeä seurata tehtävien edistymistä.


Kuva: tahtoo.fi

Olen kaivannut nyt myös hyvin konkreettisia tekemisiä: tuntuu vaikealta vaan ”ideoida” tai ”pohdiskella”, sen sijaan voin hyvin lähettää jonkun sähköpostin tai askarrella (sen takia ne listatkin piti tehdä uudestaan, ei vaan pyöritellä päässä). Konkreettisuus koskee myös muita asioita: tähän asti syyskuussa kalenterissa oli lukenut ”Häät?” - nyt se on muutettu muotoon ”HÄÄT”.


Viimeiseksi täytyy todeta, että kuten muissakin projekteissa, on myös hääsuunnittelulle joskus pakko varaamalla varata aikaa. Kirjoittaa kalenteriin viikonlopun kohdalle ”Häiden suunnittelua”. Olisihan se kiva, jos suunnittelu ei koskaan tuntuisi työltä ja sitä tekisi kiireestä ja väsymyksestä huolimatta, mutta ei se ihan aina mene niin. Itsellä ainakin toimii, että päätän ”tänään käytän tunnin hääjuttuihin, piste”. Viikonlopusta tunti tai pari ei ole suuri uhraus, mutta siinä ehtii vaikka ja mitä, ja voi taas herätä uusia ajatuksia kypsymään alitajuntaan.


Tästä puuttuu nyt se hömppäosio - ”virittäydy häätunnelmaan juomalla kaasojen kanssa kukkaseppeleet päässä skumppaa hääleffoja katsoen” - EI, ei enää tässä kohtaa. Alle kolme kuukautta häihin - this is serious business! Game face on, etc. :D


Onko muilla ollut koronakevään myötä käynnistymisvaikeuksia? Miten pääsit niistä yli?


~Satu~


Lue myös: 

💚 Edelleen ajantasaisia ajatuksia siitä, miten koronakevät muutti hääsuunnitteluun suhtautumista

💚 Edellisen kerran kun oli kolmisen kuukautta häihin, to do -lista näytti tältä

💚 Kertaa myös vinkit hääsuunnittelun aloittamiseen ja sujuvaan hääsuunnitteluun

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti