tiistai 3. maaliskuuta 2020

Meillä on lahjarekisteri - eli mitä ja miksi?

Tiedän, että ollaan tämän suhteen hieman epätrendikkäitä - tuntuu, että omassa lähipiirissä ainakin on ollut tapana ilmoittaa lyhyesti toive rahasta matkakassaan tai yhteisestä tekemisestä. Ja se onkin järkevää kun nykyään parit ovat voineet asua pitkäänkin yhdessä ja tavaraa on jo päässyt kertymään. Mutta. Me koostimme kuitenkin lahjarekisterin (ihan niin kuin jenkkisarjoissa). Miksi?


Tähän oli muutamakin syy. Ensinnäkin se, että vaikka toivoisi vain aineettomia lahjoja, joku haluaa kuitenkin antaa nimenomaan tavaraa. Tämän olen kuullut useamman jo häitään viettäneen suusta. Miksipä ei siis helpottaa kaikkien pähkäilyä ja miettiä, mille on oikeasti tarvetta. Ja toki myös aineettomien lahjojen suhteen usein kaipaillaan ideoita, joita kysellään hääparilta tai häätiimiltä. Mistä päästäänkin toiseen syyhyn: netissä oleva rekisteri on kätevä, sillä ei tarvitse nakittaa ketään häätiimistä vastailemaan lahjatoivetiedusteluihin.

Kolmanneksi, lautaset. Tuntuu, että tätä täytyy tällä vuosikymmenellä hieman puolustella. Meiltä löytyy nimittäin kaapista todella sekava setti lautasia, joista osaa on vain yksittäinen kappale, mutta parhaimmillaankin vain kolme samaa sarjaa. Ja niitä ei ole todellakaan hankittu hartaudella yhteiseen kotiin, vaan kertyneet sieltä sun täältä. Nyt osa halkeilee jo pohjasta, eli luopuminen olisi joka tapauksessa edessä. Ekologisuuden kannalta on tietysti niinkin, että onhan se nyt eri asia saada jotain sellaista mikä on toivottavasti vuosikymmenet päivittäisessä käytössä (ja Marie Kondon sanoin sparks joy), kuin jotain mikä lojuu kaapin pohjalla. Anyways, näitä astiatoiveita oli ehdottomasti helpoin kerätä rekisteriin ja oli siksi yksi pääsyistä siihen päätymiseen.


Mitä muuta me sitten toivomme? Rekisteri ei ole meille mikään sellainen jossa haluamme ehdottomasti kaikkien pitäytyvän pilkuntarkasti emmekä todellakaan pahastu listan ulkopuolisista ideoista, vaan se on tarkoitettu inspiraatioksi, kuten vieraillekin asian muotoilimme. Toivoimme erilaisia tekemisiä (mainitsimme joitain meille mieleisiä tekemisiä kuten leffat ja ravintolat), ja listattiinpa muutama meille tärkeä hyväntekeväisyyskohdekin. Tuotiin myös lisämaustetta perinteiseen matkakassaan erittelemällä erilaisia tekemisiä joita haluaisimme häämatkallamme tehdä, jolloin matkakassarahan voi ”korvamerkitä” esim. tiettyyn retkeen. Toki myös klassinen ”haluamasi summa matkakassaan” löytyy myös.

Lahjarekisterimme on osoitteessa lahjalista.net. Sivun käyttö oli todella helppoa ja siinä oli ainakin meille ihan riittävästi ominaisuuksia. Kunkin lahjan kohdalla voi siis määrittää haluaako niitä tietyn määrän vai ”rajattomasti”, joten vieraat näkevät onko joku jo viety. Voin tunnustaa, että en tehnyt erityisen huolellista vertailua sivustoista vaan tartuin ensimmäiseen jossa oli sopivat ominaisuudet, mutta toistaiseksi se on ainakin ajanut asiansa hyvin.

Hahah, tulipa teksti täynnä disclaimereita! Mitä mieltä olet: voiko vuonna 2020 olla lahjarekisteri ja vieläpä toivoa tavaraa? Vai ollaanko ihan out?

~Satu~

Kuvat: Pixabay

2 kommenttia:

  1. Kiva, että kirjoitit aiheesta! Meidänkin oli tarkoitus tehdä samanlainen lista, ja olen tässä hämmästellyt sitä, että valtaosa netin lahjalistapalveluista näyttää kadonneen. Ilmeisesti niitä ei juuri kukaan Suomessa enää käytä, eikä blogeissakaan enää puhuta lahjalistoista. Tämä muutos oli tapahtunut sillä välin kun asuimme Yhdysvalloissa, jossa kehitys on mennyt täysin päinvastaiseen suuntaan. Kirjoitin juuri blogissani lahjalistoihin liittyvistä kulttuurieroista jos aihe kiinnostaa :) (www.mennaannaimisiin.fi/lahjalista-netissa/haablogit/vihdoinkin-haat/)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myös, että ne ei ole Suomessa tällä hetkellä pinnalla. Ehkä ne mielletään vain tavaran listaamiseen, vaikka meilläkin tosiaan oli muutakin, kuten kerroin. Itse koen, että ne helpottavat vieraiden pähkäilyä eivätkä poista sitä, että joku voi saada listan ulkopuolelta osuvan idean.

      Poista