perjantai 23. elokuuta 2019

Suunnitelmien eteneminen - 9 kk häihin

Jep jep, alle vuosi enää! Ajattelin ensin, ettei tässä kesällä asiat nyt ehkä niin paljon edisty, mutta edistyiväthän ne! Ha!

💚 Kävin to do -listan läpi yrittäen aikatauluttaa asioita tarkemmin
💚 Hankintojen suunnittelua, eli listasin mitä pitää ostaa/lainata
💚 Aloitin perinteisen lasipurkkien koristelun kukkamaljakoiksi (vasta muutaman koekappaleen, saadaan kaverin häissä ollut isompi läjä purkkeja piakkoin, sitten alkaa todellinen sählääminen askartelu)
💚 Olen myös keksinyt huomenlahjaidean, mikäli saan aikaiseksi toteutuksen. Mutta sen osalta hysyä hysyä ;)

Sitten tunnustusten aika, eli asiat mitä luulin että olisin tehnyt, mutta nope:
🖤 No ne kengät. Ei, ei ole. Enkä ole kyllä etsinytkään (muuta kuin pikavilkaisuja netistä). Tätä kohtaa saan luultavasti lykättyä lahjakkaasti ihan viimeiseen asti, saattepa nähdä.
🖤 Häihin esille tulevien valokuvien valitseminen ei ole myöskään edennyt - mikä ei kyllä haittaa, sillä sitä on kuitenkin aloitettu. 

No mutta, you win some, you lose some :D

Kuva: Pixabay
Mitäs nyt jääneiden lisäksi sitten seuraavaksi?
💚 Häämatkan varaus
💚 Hääyön hotellin varaus
💚 Hääkirpparien kyttääminen (joskaan ihan hirveästi tuskin niiltä ostetaan, mutta varmuuden vuoksi)
💚 Kampaajan ja samalla meikin varaus
💚 Soittolistan aloitus, jotta sinne ehtii lisäillä mieleen putkahtelevia biisejä
💚 Varmaan jossain kohtaa kaasoni häiden jälkeen tulee ajankohtaiseksi lyödä lukkoon omiin polttareihin kutsuttavat ihmiset, jäiks

Näitä nyt ainakin alkusyksystä, syksylle on kyllä paljonkin kaikkea tehtävää. Ihanan konkreettisia asioita tuolla listalla, kiva päästä taas eteenpäin!

~Satu~

Lue myös:

2 kommenttia:

  1. Oho, vain 9 kuukautta! Se tulee kyllä menemään aivan hujauksessa! Mutta samalla on ihanaa, miten paljon kaikkea kivaa on vielä edessä päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, äkkiä ne sieltä tulevat, ei saa tuudittautua liikaa että on aikaa! Mutta totta, vielä on monta kivaa juttua suunniteltavana ja väsättävänä :)

      Poista