sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Suunnitelmien eteneminen - vuosi häihin

Torstaina oli meidän ”-365 -päivä” eli tasan vuosi häihin! On kiva fiilistellä kevättä ja miettiä, miten ihanassa vaiheessa luonnon kukoistus on (toivottavasti) ensi vuonnakin! Nyt viikonloppuna oli tarkoitus pyöräillä hääpaikkamme kupeeseen, mutta sataa sen verran että tehdään retki sitten vaikka helatorstaina.

Olen tyytyväinen siitä, missä vaiheessa häiden suunnitelmat ovat nyt vuosi ennen häitä. Mehän ollaan oikeasti saamassa pippalot kasaan! :D Välillä päätösten kanssa on ollut tuskastelua, mut suht sujuvasti ja yksimielisesti ollaan saatu tähän mennessä asiat hoidettua. (Siitä, mitä oli hoidossa jo kun oli 15 kk häihin, voi kerrata täältä.)

Edeltävien kuukausien aikana saatiin hoidettua mitä pitikin, eli tarkemmin sanottuna:
💚 Löydettiin valokuvaaja
💚 Myös bändikuviot ovat juuri selvinneet - niistä kerron pian lisää
💚 Saimme kiristet- eikun siis houkuteltua meille seremoniamestarin
💚 Maistraatista on kysytty vihkijää

Maistraatista muuten vastattiin, että vihkijän voi varata vasta "ensi keväänä"! Harmillisen myöhään ja ärsyttävän epämääräinen vastauskin. Täytyy olla siis heti alkuvuodesta uudestaan yhteydessä. Harmillista siis siksi, että joudun varmaankin varaamaan kampaajan ja meikin ennen kuin vihkimisen ajankohta on varmistunut, eikä kutsujakaan voi tietenkään ennen sitä lähettää. Onneksi suunnitelmissa on jonkinlaiset "save the datet", joten kutsuilla ei ole niin kiire. Ja no, kaipa myöhäinen varausmahdollisuus myös tarkoittaa että ajoista ei ole niin kova kysyntä, eikä tietenkään olekaan samanlainen tunku kuin kirkossa vihkimisiin. Onko jollain kokemuksia maistraatista vihkijän saamisesta, oliko ajoissa hyvin valinnanvaraa?

Oltiin myös pari viikkoa sitten ystävän häissä, jotka olivat kaikin puolin onnistuneet, rennot ja hääparin näköiset juhlat. Leikkimielisellä otteella saimme kuitenkin Sulhasen kanssa jälkipuintina hyvää ”kopioidaan idea! / ei meille!” -keskustelua. Ja morsiamen sisko kysyi halutaanko kukkaruukkuina olleet pestyt purkit ja purnukat - todellakin haluttiin! :D

Kuva: Pixabay
Muutamalle seuraavallekin kuukaudelle olen keksinyt tehtävää, vaikka paljon onkin asioita mitä ei vielä kannata tehdä. Haluan kuitenkin hyödyntää kesäloman ja koittaa saada joitain hommia aloiteltua vaikka eivät olisikaan kiireellisiä. 

Seuraavan muutaman kuukauden listalle kuuluisi seuraavat asiat:
💚 Mekon ja asusteiden hankintoja (tämä onkin epämieluisaa: mun jalka on niin pieni etten koskaan löydä sopivia kenkiä. Haluan kuitenkin löytää kengät hyvissä ajoin, jotta ehdin ajaa sisään)
💚 Koristeiden ja hankintojen suunnittelua
💚 Häihimme tullee jossain muodossa kuvia esiin - tästä päätöksen tekeminen ja kuvien seulomista (aloitettu tosin jo)
💚 Listojen ja aikataulujen rakastajana tarkoitukseni olisi aikatauluttaa vielä vähän tarkemmin, että koska tehdään mitäkin, jotta syksylle ja keväälle olisi mahdollisimman selvät sävelet

362 päivää...

~Satu~

maanantai 20. toukokuuta 2019

Ilmianna hääblogi!

Kevät on saapunut - jopa voisi viime päivien perusteella uskaltaa sanoa, että kesä - ja sen myötä hääsesonki heräilee. Paitsi että häistä on päässyt nauttimaan omassa lähipiirissään havahduin myös siihen, että monet seuraamani blogimorsiamet ovat joko juuri menneet naimisiin tai menossa melko pian.

Samalla kun on kiva päästä lukemaan millaisia hääpäiviä morsiamet lopulta pääsivät viettämään, on edessä myös pienimuotoinen ongelma, kuten otsikkokin jo kertoo: tarvitsen pian uutta luettavaa! Mulle saa siis vinkata hääblogeja - omaasi/kaverisi/seuraamaasi/kumminkaimasi... Jos siis mieleesi tulee blogi, jossa häihin on vielä hyvä tovi, niin kartutan mielelläni lukulistaani. Nyt tai myöhemmin :)

Kuva: Pixabay

Nautitaan nyt ihanasta keväästä! <3 Minä palaan piakkoin kirjoittelemaan siitä, miltä hääsuunnittelut näyttävät kun häihin on tasan vuosi (!!).

~Satu~

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Seremoniamestari - kuka, mitä, miksi?

Kuva: Pixabay 
Olemme päättäneet, että meille tulee häihin seremoniamestari. Seremoniamestarimme on J, joka on paitsi ystävämme niin toisen kaasoni puoliso - sopii siis tukijoukkoihin enemmän kuin hyvin! ”Kosimme” seremoniamestariamme lähettämällä hänelle postikortin. Tämä juonsi juurensa siitä, että kun aikoinani kosin kaasojani korteilla, paikalla ollut J totesi harmissaan, ettei hänelle ollut korttia. Joten kun ajatus seremoniamestarista varmistui, oli tämä ainoa oikea tapa kysyä. Ja onneksemme hän suostui mielellään! :)
Kortti oli vähän random :D
Mihin seremoniamestaria sitten tarvitaan? Ensisijaisesti meidän häissämme seremoniamestarin tehtäviin kuuluu vieraiden ohjeistaminen ja ohjelmien juontaminen. Tämä henkilö voisi olla toki kaaso tai bestman, mutta meillä tämä on erikseen seremoniamestari pääasiassa kahdesta syystä: 1) häätiimimme on ”vain” kaksi kaasoa ja yksi bestman, joten tehtävää varmasti riittää kaikille ja 2) ei niin etteikö kaasot tai bestman tätä hommaa hoitaisi kunnialla, mutta seremoniamestarillemme J:lle homma sopii kuin nenä päähän. Hän on ollut aiemminkin seremoniamestarina ja kuulemma ollut silloin ”elementissään”. Voin hyvin kuvitella, sillä J:llä on sana hallussa ja mun makuun sopivan outo huumorintaju :D

Käytännössä työnjako lienee jotakin sen kaltaista, että kaasoille ja bestmanille jaetaan enemmän käytännön nakkeja (huolehtiminen musiikista, iltapalasta, pitopalvelun ohjeistamisesta jne. jne.), seremoniamestari saa keskittyä enemmän juuri juontamiseen ja siihen, että vieraat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luulen, että tämänkaltainen systeemi on kaikille osapuolille ok, mutta toki hiomme yhdessä yksityiskohdat lähempänä häitä.

Kun seremoniamestarin tarve oli harkinnassa konsultoin tietenkin myös hyvää ystävääni Googlea. Tiesittekö, että seremoniamestarin voi myös palkata? Itse en ole koskaan ollut häissä missä olisi palkattu seremoniamestari ja meille sopivampi vaihtoehto on muutenkin tutun valitseminen tehtävään, mutta joillekin palkkaaminen voi olla varteenotettava tapa.

Onko teidän häissänne seremoniamestari? Mitä hänen tehtäviinsä kuuluu?

~Satu~

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Se toinen elämäni rakkaus


Perinteisestihän häät on järjestetty morsiamen kotiseudulla. Meistä itse asiassa kumpikaan ei ole kotoisin Turusta eikä kaasot, bestman tai kummankaan vanhemmat asu täällä. Silti menemme naimisiin Turussa. Miksi? 

Asia ei ole ollut aina selvä. Opiskelujen alussa, kun vuosia Turussa oli takana vain pari, ajattelin vielä, että häitäni juhlittaisiin perinteen mukaan pääkaupunkiseudulla, mistä olen kotoisin.
(Toki en tällöin edes seurustellut, but a girl can dream, right? :D) Haaveilin esimerkiksi Suomenlinnassa järjestettävistä kesähäistä.

Mutta niin sitä vain pääsi käymään, että oli pakko myöntää olevani rakastunut. Turkuun nimittäin. Ihastuin kyllä Turkuun heti sinne muuttaessani, mutta jossain kohtaa huomasin, että tuo tunne on syventynyt ja olen turkulaistunut(Ihan oikeasti oikeastihan en ole Turkulainen, sillä en ole syntynyt Heidekenillä ;)) Oli vaihe, jolloin saatoin käyttää sanaa ”koti” vaihdellen opiskelijayksiöstäni Turussa ja lapsuudenkodistani Espoossa. Siitä on kuitenkin aikaa ja vuosia Turussa takana, huh, kohta kymmenen! Turku on vakiintunut minun ja Sulhasen yhteiseksi kodiksi, eikä kihlojen jälkeen lopulta edes käyty keskustelua siitä, missä menisimme naimisiin. Turussa, tietenkin. 

Miksi Turku sitten on niin ihana?
💚 Edelleen, niiden kymmenenkin vuoden jälkeen, viikoittain ellei päivittäin tunnen rakkautta Turkua kohtaan. Usein ihan maailman arkisimpina hetkinä esimerkiksi matkalla töihin.
💚 Jokiranta. Vuodenajasta riippumatta jokiranta on kaunis.
💚 Kun yhdistää jokirannan, kauniin historiallisen arkkitehtuurin, lukuisat herkulliset ravintolat ja kesäsään on tunnelma melkein kuin olisi ulkomailla, kuten kaasoni ovat monesti osuvasti todenneet.
💚 Ihmiset. Turusta on tullut elämääni roppakaupalla ihania ihmisiä opintojen ja töiden myötä.
💚 Ne pienet, uniikit Turku-jutut, kuten jopolla pyöräilevä Michael Monroe, jätskiratikka, tois pual jokke, Tuomikirkon kellot ja ruma funikulaari.
💚 No, katsokaa itse:





Juhlitaanko teidän häitänne nykyisessä kotikaupungissa vai lapsuuden seuduilla?

~Satu~