sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Suunnitelmien eteneminen - 15 kk häihin

Helmikuun lopussa tuli täyteen kolme kuukautta kihloistamme ja häihin on siis aikaa reilu vuosi. Alkuun tottui hokemaan ”puolentoista vuoden päästä”, mutta enää ei ihan sitäkään. Pian saa jo sanoa ”ensi keväänä”, vielä täytyy muistaa täsmentää että ”toukokuussa - siis ENSI vuoden” :D Jostain syystä muuten odotan hirveästi tämän vuoden toukokuuta ja sitä että on vuosi häihin: tuntuu hauskalta ajatukselta, että kun muutenkin fiilistelee alkavaa kesää, niin samalla voi miettiä ”tältä luonto näyttää sitten meidän häissäkin!”. Tuttua muille?

Kukkaruukusta asiaan: hääsuunnittelut ovat lähteneet hyvin käyntiin, tai ainakin ollaan suunniteltu hyvillä fiiliksillä. Ollaan saatu lyötyä lukkoon keskeisiä osia eikä mistään ole ollut olo että oltaisiin jotenkin jäljessä aikataulusta.

Lähde: Pixabay
Mitä on jo tehty:
💜Varattu juhlapaikka ja lyöty lukkoon häiden päivä
💜Varattu pitopalvelu 
💜Päätetty kaasot ja bestman
💜Luotu budjetti
💜Väsätty vieraslista
💜Olen yrittänyt miettiä mitä kaikkea pitäisi miettiä ja koonnut tehtävälistoja, tehtävälistojen alalistoja, aikataululuonnoksia...
💜Hääblogi on startannut :)

Näiden lisäksi olen miettinyt palasia sieltä täältä täysin epäorganisoituneesti: kun joku asia on tullut mieleen ja sitä on tehnyt mieli pohdiskella, olen sen itselleni sallinut. Myös muiden hääblogien myötä pulpahtelee erinäisiä asioita mieleen, vaikka eivät olisikaan juuri nyt meille ajankohtaisia. Ja välillä vaan yksinkertaisesti sormet syyhyävät: en esimerkiksi malttanut olla aloittamatta jo meidän hääsivun tekoa - joka siis piti tehdä noin vuoden päästä... :D No, toistaiseksi tämä ”räpeltäminen” ja haaveilu on tuntunut ihan hauskalta, kun isotkin palaset ovat kuitenkin edenneet. Katsotaan täytyykö jossain kohtaa fokusoida itseään paremmin :)

Näiden kimppuun käymme seuraavan muutaman kuukauden aikana:
💜Bändin varaaminen
💜Valokuvaajan tapaaminen ja varaaminen (valokuvaajia ollaan katseltu, joten tämä toivottavasti edistyy ihan lähiviikkoina)
💜Ensimmäinen mekko-ostosreissu (vielä ei ole paniikkia ostaa, mutta hyvä aloittaa katseleminen kuitenkin. Varsinainen deadline on noin 7kk ennen häitä.)
💜Vihkimisasioita pitäisi selvitellä sen osalta, että joko maistraatista voi varata vihkimisen ja jos ei, niin koska voi (tämä ilmeisesti vaihtelee kunnittain). Senhän jo tiedämme, että haluamme meidät vihittävän juhlapaikalla (sään salliessa ulkona).

Kevättä odotellessa!
447 päivää...

~Satu~

2 kommenttia:

  1. Tuo luonnon tutkailu kuulostaa kyllä niin tutulta! Mäkin kävin vajaa vuosi sitten kuvailemassa meidän juhlapaikan ympäristöä just tasan vuosi ennen meidän häitä:D Onneksi silloin sattui olemaan tosi nätti päivä niin jäi hyvä mieli siitä, miltä siellä näytti siihen aikaan vuodesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, toihan onkin kiva idea! Täytyy ehkä napata kamera ja mennä kävelylle juhlapaikan lähistölle sitten toukokuussa :)

      Poista