Neiti Nirso (tuleva rouva Nirso)

Minä: ”Hmm, no ei ehkä tota...”

Sulhanen: ”Mut sehän täyttää ne kriteerit mitä mietittiin?”

Minä: ”Joo, mutta jotain jää puuttumaan...”

Sulhanen: ”Okei... eli siis millä tavalla sen pitäis olla erilainen?”

Minä: ”No en mä sitä tiiä! Mut se ei oikein säväytä.”

Joka. Ikinen. Kerta.

Kuva: Pixabay

Eli toisin sanoen, siinä missä Sulhanen kykenee ajattelemaan (ärsyttävän) rationaalisesti asioita, mulla on aina joku mutu tai fiilis (toki sen järkipuolen, budjetin jne. ohella). Koitapa siinä sitten vakuuttaa että olet täysjärkinen etkä bridezillaa nähnytkään, kun ei vaan kelpaa.

Toisaalta on ihan hauskaakin, että hääpäätöksissä on myös tunteella mukana: hetkittäisen nirsoilun lisäksi se nimittäin toimii myös niin päin, että innostuu paljon hyvistä ideoista ja löydöistä. Mutta sitten kääntöpuolena on ne epätoivon hetket kun tuntuu siltä, ettei koko Varsinais-Suomesta löydy yhtäkään (budjettiin sopivaa) valokuvaajaa jonka kuvissa on oikea fiilis. 

Kyllähän itselläkin on tietyt kriteerit - eikä edes välttämättä kovin tiukat sellaiset - joiden täytyttyä ei ole syytä nirsoiluun. Mutta häitä suunnitellessa joutuu kuitenkin tekemisiin niin monien uusien ja vieraiden asioiden kanssa, että niiden kriteerien pukeminen sanoiksi on monesti hankalaa. Tätä asiaa pohtiessani oivalsin, että siitä onkin varmasti paljon kyse. Miten kuvailla mekkoa, jos et tiedä millä nimellä ”sellasta kivaa kangasta” kutsutaan, tiedä päänteiden nimityksiä tai erota valkoisen sävyjä toisistaan? Miten esittää toiveita valokuvien tyylistä, jos mieleen tulevat adjektiivit ovat ”hieno” ja ”ei-överi”? Tästä sitten seuraa niitä ”teoriassa hyvä, mutta kun...” -hetkiä.

No, eipä auta kuin perehtyä asioihin lisää ja koittaa saada kiinni punaisesta langasta toiveidensa suhteen. 

Onko muilla ollut haasteita toiveiden sanoiksi pukemisessa tai mutuun luottamisessa?

~Satu~