sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Häätiimin Helsinki-päivä ja mystistä postia

Eilen lauantaina pidettiin ensimmäinen häätiimiin tapaaminen, eli tässä nelisen kuukautta ennen häitä. Olenkin muutamaan otteeseen maininnut, että minua ja Sulhasta lukuun ottamatta häätiimimme asuu pk-seudulla, mikä tuo omat logistiset haasteensa tähän hommaan. Spontaani suunnittelu lyhyellä varoitusajalla tai pikainen tapaaminen arki-iltana ei siis ole vaihtoehto. Päädyimmekin siihen, että sovitaan kaksi tapaamista oikein ajan kanssa ja hyvissä ajoin - toinen nyt ja toinen pari viikkoa ennen häitä - minkä lisäksi toki sitten tarpeen mukaan viestitellään ja skypetellään.

Lauantaina siis suuntasimme Sulhasen kanssa viettämään päivää Helsinkiin kaasojen E&T:n, bestman J:n ja seremoniamestari J:n kanssa. Koska häätiimistämme kaikki eivät tunne toisiaan, ja tietysti muutenkin on kiva viettää aikaa kauempana asuvien ystävien kanssa, haluttiin päivään myös jotain aktiivisempaa yhteistä tekemistä. Päädyttiin aloittamaan klassisella pakohuoneella. Ja haah, kyllä kannatti: päästiin kyseisen huoneen läpäisseistä (n. 300 hlöä) 3. parhaaksi suoritukseksi!?! Oltiin hieman ihmeissämme :D Meillä jäi aikaa myös sen verran jäljelle ettei oven auetessa meinannut tajuta mitä tapahtui, sillä olimme tottuneet aiemmissa pakopeleissä viimeisten minuuttien paniikkiin. Mutta tämä ei voi luvata kuin hyvää häätiimille :)

Pakenimme avaruusaluksesta Marsilla. Kuva täältä
Pakohuoneen jälkeen seremoniamestarimme J kutsui meidät heidän toimistolleen, missä pelasimme VR-pelejä (mm. minä olin ensikertalainen - oli hauskaa!) ja jutskailimme. Loppuillaksi meillä oli ravintolavaraus, missä söimme liikaa ja laitettiin kunnolla häävaihde päälle.

Tutustuminen oli yksi tavoite tapaamiselle, mutta sen ohella toki myös itse häähöpinät. Meillä oli muutama asia mielessämme mistä halusimme puhua (mm. koordinointia asujen ja ohjelman osalta), mutta lisäksi tuntui tärkeältä ylipäätään käydä yleisellä tasolla hääpäivää ja tähän asti päätettyjä asioita läpi. Pölötettäväähän riitti kun vauhtiin pääsi :D Paitsi että saatiin häätiimi ajantasalle niin saatiin myös hyviä vinkkejä ja kirkastettua ajatuksia joidenkin yksityiskohtien osalta. 

Ja kaiken huipennukseksi illan aikana laukkuuni tupsahti ”pöllöpostina” mystinen viesti:


En tiedä miten se pöllö osasikin minut löytää, mutta kovastihan tämä viittaa siihen, että helmikuussa tapahtuu jänniä asioita, jotka ovat nyt vain arvailujen varassa... ;) 

Kaiken kaikkiaan siis meillä oli kiva päivä ja voin kyllä suositella kunnolla ajan varaamista jos häätiimi on nk. maantieteellisesti haasteellinen!

Voisiko häätiimin ajanvietto pidemmän kaavan kautta toimia teilläkin?

~Satu~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti