Viikonloppu oli mukava ja kutkuttava! Kaasot malttoivat poistua kehä III:n sisältä ja saapuivat Turkuun suorittamaan tärkeää velvollisuuttaan: makutuomaroimaan ensimmäisiä mekkosovituksiani. Häihin on aikaa noin 13 kuukautta, mutta ajattelin että haluan tehdä ensimmäiset mekkoetsinnät hyvissä ajoin. Mikään kiire asialla ei vielä siis varsinaisesti ole, mutta mekkohankintoja tehdessä on hyvä pitää mielessä se, että mekon tilaamisessa voi kestää puolikin vuotta ja korjauksissa joitain viikkoja.
Lauantaiaamuna kun suuntasimme unisen aamun ja hätiköidyn aamiaisen myötä mekkokaupoille Turun keskustaan jännitti yllättävänkin vähän. Osin jännitystä varmaan laski se, että edellisistä mekko-ostoksista ei ole kovin kauan, kun etsimme kaasolleni mekkoa. Toisaalta olin myös psyykannut omia odotuksiani hyvin mataliksi: ajattelin, että "todennäköisesti en vielä löydä The Mekkoa", "ei ne varmaan näytä hyvältä mun päällä", "mennään sitten seuraavaksi Helsingin liikkeisiin" jne. jne.
|
Näiden liikkeiden sijoittelu vierekkäin huvitti meitä - ball and chain ja silleen :D |
Tämä odotusten madaltaminen osoittautui lopulta kuitenkin turhaksi! Ensimmäinen sovitusaikani oli
Fiancéessa, missä kokemus oli todella positiivinen yllätys. Meidät otettiin vastaan tekemisen meiningillä: toiveita kuunnellen, mutta kuitenkin niin, että myyjä toi oman asiantuntijuutensa vahvasti mukaan. Hän kertoi koko ajan mitä sovitetaan seuraavaksi ja miksi. Hän luki reaktioitani ja antoi myös rehellisesti palautetta sovittamistani mekoista. Oikein asiakaspalvelun aatelia :) Vertasimme kokemuksia kaasojeni kanssa, jotka ovat pyörineet pääkaupunkiseudun mekkokaupoissa, ja totesimme tämän kirkkaasti ykköseksi.
|
Sovittamiani mekkoja, joita ei kuitenkaan valittu. Kiitos kaasoille kuvista! |
Sovittamani mekot itsessään olivat myös positiivinen yllätys. Olin jännittänyt etukäteen, että kaikki mekot tuntuisivat painavilta, hankalilta ja tönköiltä, kun toiveenani oli kevyt mekko ja fiilis. Näin ei kuitenkaan ollut kuin ehkä yhden mekon kohdalla, lopulta mekoissa oli melko helppo liikkua. Säästyin myös suuremmilta kroppakriiseiltä :D Eli ei tullut oloa, että mikään mekko ei minulle sopisi. Sovitusaikaa oli kaksi tuntia, jonka aikana ehdin kokeilla paljon sen tyylisiä mekkoja mitä olin etukäteen ajatellut, mutta myyjä antoi myös hyvin erityylisiä mekkoja sovitettavaksi niiden poissulkemiseksi. Ajatukset mekosta pääsivät tällä tavalla hyvin kirkastumaan.
Heti ensimmäisen sovituksen perään suuntasimme
Sydänkäpyyn. Siellä palvelu oli niin ikään ystävällistä ja saimme sovitella rauhassa, sillä olimme ainoat asiakkaat liikkeessä. Mitään uusia oivalluksia tai asian kirkastumista ei kuitenkaan tapahtunut: myyjä kyllä toi sellaisia mekkoja mitä olin aluksi toivonut ja mitä kaasot rekiltä valitsivat, mutta siihen se jäikin. Lähinnä me keskenämme kommentoimme pukuja mitä myyjä sitten komppasi, hän ei itse aktiivisesti juuri kysellyt, ehdotellut muokkauksia tai kehottanut sovittamaan jotain minkä arvioi sopivan kropalleni. Mekkovalikoima oli myös Sydänkävyssä hyvä, mutta koska toimimme aika lailla ”poissulkutaktiikalla” eli raa’asti vertasimme aiemmin löytyneisiin suosikkeihin, oli sovitustahti melko ripeä eikä meillä mennyt kuin 45 min.
|
Päivän kruunasi kaunis kevätsää |
Lopputulema? Fiancéesta löytyi kaksi mekkoa, jotka voisin hyvin hankkia morsiusmekoikseni. Mekot ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä tekee valinnasta vaikean. Toinen on näyttävämpi, olematta kuitenkaan liian pramea/prinsessamainen, mutta ei vastaa aiempia ajatuksiani mekosta (se on mm. hihaton). Toinen taas on kevyempi ja keijumaisempi, sopisi erinomaisesti häidemme tyyliin ja miljööseen, mutta on toki myös vähemmän ”wau”. Tällaisia siis jään pähkäilemään. Voi olla että intoudun vielä käymään jossain sovittamassa, tai ainakin kuikuilen netistä käytettyjä mekkoja, mutta ainakin on pari hyvää vaihtoehtoa!
Selostuksen pituudesta huomaa, että vaikka olinkin tietoisesti laskenut odotuksiani, oli ensimmäinen mekkosovittelu tällaiselle häähörhölle merkityksellinen tapahtuma :)
~Satu~
Ihanaa, että ensimmäinen mekkosovitus oli positiivinen kokemus! <3 Kaikki sovittelemasi mekot näyttävät ihanilta!
VastaaPoistaKiitos! :) Ja juu, oli kyllä mukava huomata että sovittelu ammattilaisen avullahan on oikein mukavaakin puuhaa!
Poista